Tuottavuus on taloustieteestä tuttu termi. Perinteisesti tuottavuutta on kuvattu prosessilla, jossa tuottavuutta mitataan tuotoksen ja panoksen määrällä, suhteessa toisiinsa. Kun tuotokseeen on käytetty vähemmän panosta, voidaan sanoa, että tuottavuus kasvaa.
Kun puhutaan tuottavuudesta ihmisen näkökulmasta, on sillä hieman negatiivinen kaiku. Tulee mieleen Taylorismi, joka syntyi tarpeesta yksinkertaistaa ja ohjata tuotantoa. Taylorismin tavoitteena oli karsia kustannuksia ja kasvattaa tuottavuutta. Tähän pyrittiin muuan muassa siirtymällä urakkapalkkaukseen, tunti- tai aikapalkkauksen sijaan. Tämä 1900-luvun alun yhteiskunnassa väistämättä tarkoitti sitä, että ilman työntekijän selkänahasta revittyä panosta, riittävään tuottavuuteen ei päästy. Taylorismi toisin sanoen oli toimivampi käsite maailmassa missä työtehtävät olivat yksinkertaisia ja tarkalleen toistettavia (simple tai korkeintaan complicated, ns. “algoritmisiä” tehtäviä.)
Kun työtehtävät ovat yhä vähemmän toistettavia ja yhä enemmän luovuutta, kokeilua ja innovaatiota vaativia eli niin sanotusti “heuristisia”, ei sama ajatusmaailma enää päde. Sana heuristinen tulee kreikan kielen sanasta ευρετικός [evretikós] ja käännettynä tarkoittaa “löytää tapa”. Länsimaissa syntyvät työtehtävät ovat tilastollisesti 30% algoritmisiä ja 70% heuristisiä, ja suhde muuttuu yhä enemmän jälkimmäisen suuntaan.
Mitä tuottavuus sitten tarkoittaa tämän päivän työelämässä? Miten tuottavuus käsitteenä on ymmärretty Ourolla? Päinvastaisesti kuin Taylorin aikaan. Heuristiset tehtävät vaativat sisäsyntyistä motivaatiota ja innostusta itse tehtävää tai haastetta kohtaan.
Tämän päivän työelämässä keppi tai porkkana ei ole enää toimiva malli motivoida ihmisiä, kun työstä tulee työtä ja siitä katoaa ilo, motivaatio työtä kohtaan ei ole enää sisäsyntyistä.
Taylorismille tyypillinen tapa erotella ajattelija ja tekijä (aivot ja lihakset), on vahingollinen käsite heuristisessa työssä, jossa paras tapa oppia ja kehittää työskentelytapaa on luoda kapasiteettia (aikaa), valtuudet ja motivaatio parantavat työskentelytapoja siellä missä työ tapahtuu, niiden toimesta, jotka tekevät työn.
Taylorismin suurimpia ongelmia ajattelutyössä on kuvitella, että esimerkiksi ohjelmistokehitys on “tehdas”, ja että ihmiset ovat vaihdettavia osia eli “resursseja”, jotka voidaan vaihtaa yksi yhteen. Ihmiset ja ihmisten välinen vuorovaikutus on kompleksinen ja alati muuttuva dynaaminen systeemi, jonka trivialisointi “tehtaaksi” ja / tai “resursseiksi”, johtaa ongelmiin.
Ourolla ajatellaan, että työn tuottavuus syntyy riittävästä työn tauotuksesta ja tarkoituksellisuudesta. Aivot tarvitsevat taukoja ja keho liikettä istumisen sijaan. Kun mieli on rauhallinen eikä kroppaakaan kivistä, tulosta syntyy taatusti paremmin kuin väsyneenä. Kun työntekijä voi hyvin, syntyy laadukkaampaa tulosta. Työtehtävien on myös hyvä olla juuri sopivan haastavia, liian vaikeat tehtävät johtavat helposti turhautumiseen, liian helpot tylsistymiseen.
Ouron maailmassa työn tuottavuus syntyy automaation ja ihmisten välisestä yhteistyöstä, työn mielekkyys puolestaan siitä, että automaation avulla voidaan kone valjastaa tekemään tylsimpiä hommia.
Mitenkäs teidän organisaatioissanne, vieläkö siellä eletään 1900-luvun alun opeilla vai joko tuottavuuden suhteen on siirrytty uudelle vuosituhannelle? Jos työskentelytavat ovat Taylorin ajalta, ota yhteyttä, me autamme teitä tehostamaan prosesseja ja työtapoja automaation avulla ja työntekijöiden terveyttä uhraamatta!
Kuvalähde: Jonathan Smart: Sooner Safer Happier: Antipatterns and Patterns for Business Agility, 2020
Muut lähteet:
”Reductionist / Taylorist approaches to complex problems are pointless at best and dangerous at worst” (General Stanley McChrystal)