Auringonlaskuja Ateenassa

Auringonlaskuja Ateenassa

90-luvun laman aikaan talous oli monella tiukilla, eivätkä Marin kotiolot olleet poikkeus. Viikkorahasta ei ollut puhettakaan, mutta kuten jokainen teini, Marikin kaipasi itsenäisyyttä, vapautta ja käyttörahaa. Jo 12-vuotiaana nähtiin ensimmäiset merkit koko uraa viitoittavasta päättäväisyydestä ja sinnikkyydestä, kun Mari päätti hankkiutua ilta- ja viikonlopputöihin. Töitä löytyi ensin kioskilta, myöhemmin postittajana. Kuten monella saman ikäisellä naisen alulla, unelma kuitenkin oli lentoemännän ammatti. Lopulta, kirjoittaessaan ylioppilaaksi vuonna 1996, Mari teki opintojensa ohella töitä Helsingissä Hotelli Vaakunassa tarjoilijana.

Lukion jälkeen oli aika miettiä, mitä sitä tekisi isona. Suuntaa etsiessään Mari työskenteli lounasravintolassa. Pyöritellessään mietteitä tulevasta, Mari painoi töitä tarjoilijana ja haki opiskelemaan oikeustiedettä Helsingin Yliopistossa. Oikiksen ovet eivät kuitenkaan auenneet ja Pirkkalaan muutettuaan Mari päätyi Tampereelle opiskelemaan sihteeri-assistentin ammattitutkintoa. Tällöin hän asetti itselleen tavoitteeksi Nokian pääjohtajan assistentin paikan. Tampereen vuosinaan Mari työskenteli opintojensa ohessa tarjoilijana ja ala-asteen sijaisopettajana.

Vuonna 2007 Mari suunnitteli muuttoa takaisin Helsinkiin. Ensin piti kuitenkin löytää työpaikka. Hän haki Nokialle ja pääsi Nokia Siemens Networksille assistentiksi. Näiden Nokian vuosien aikana Mari tutustui myös Antti Pohjoseen ja Janne Holmiin, henkilöihin, jotka tulisivat vielä johdattamaan Marin Ourolle.

Nokialla Mari viihtyi hyvin ja vielä tänäkin päivänä hän muistelee entistä työpaikkaansa ja työtovereitaan lämmöllä. Työ oli monipuolista ja palkitsevaa. Operatiivisen asiantuntijan tehtäviä, esihenkilöiden tukemista, HR-viestintää, työvälineiden ja järjestelmien kouluttamista sekä johdon assistenttina toimimista. Lopulta Mari saavutti vuonna 2005 asettamansa tavoitteen ja 2015 hänestä tuli Nokian pääjohtajan assistentti.

Työ Nokialla oli unelmien täyttymys, mutta se täytti myös kalenterin. Vapaa-ajalle ei paljon jäänyt sijaa. Tämä sai Marin miettimään, onko tämä varmasti se, mitä haluaa tehdä vielä vuosienkin päästä. HR-tehtävät vaikuttivat kiinnostavilta, erityisesti Nokialla. Tästä pohdinnasta syttyi kipinä hakeutua Haaga-Helian ammattikorkeakouluun opiskelemaan henkilöstöhallintoa ja johtamista liiketalouden koulutusohjelmassa.

Mari suoritti liiketalouden tradenomin tutkinnon alle kahdessa vuodessa töidensä ohella. Normaalisti tutkinnon suorittaminen kestää 3,5 vuotta. Mari kertoi, että hengästyttävä tahti ei olisi ollut mitenkään mahdollista ilman järjestelmällistä suunnittelua ja asioiden organisointia. Tenttikaudella keittiön seiniä koristivat A4-papereille koostettu opintosuunnitelma siitä, mitä kulloinkin luetaan ja mihin tenttiin valmistaudutaan. Keittiö sai tuolloin nimekseen ”War Room”.

Liiketalouden opintojen jälkeen Mari pyrki Nokialla HR-tehtäviin. Sopivalta tuntuvaa tehtävää ei kuitenkaan ollut välittömästi tarjolla, joten katse hakeutui vähitellen kohti uusia haasteita. Nokian vuosina Mari oli suorittanut Haaga-Heliassa myös lisäerikoistumisen myynnistä ja palvelusta ja tämä johdatti Marin ensin Speakersforumille ja myöhemmin Puhujatorille koulutus- ja tapahtumasisällön suunnitteluun ja B2B-myyntityöhön.

Opettaminen on ollut Marille yksi pitkäaikaisista haaveista ja tämä teema onkin vuosien aikana toistunut töissä, oli sitten kyse liikunnan opettamisesta tai sijaisuuksista. Itse asiassa työskennellessään tapahtumasisällön tuotannon parissa, hän toimi myös tuntiopettajana Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnialla useamman vuoden.

Marilla on ammatillisen opettajan tutkinto, joka tarttui Haaga-Heliasta matkaan liiketalouden tradenomin tutkinnon päälle. Opettajan hommiin päästäkseen pitäisi kuitenkin yleensä olla ylempi korkeakoulututkinto. Marin työ- ja opiskelu-uraa ajatellen loogisin seuraava askel olikin hypätä MBA-opintoihin. Tutkinto takataskussa olisi paljon helpompi hakeutua opettajan virkoihin. MBA-tutkinnon suorittaminen tarkoitti opiskelua Turussa, jälleen työn ohella.

Marin haaveena oli jo useamman vuoden ajan ollut ulkomailla työskentely, joten seuraava tavoite oli päästä muuttamaan töiden perässä ulkomaille. Ajatuksissa siinsi joko Espanja tai Kreikka. Näillä kriteereillä alkoi töiden hakeminen. Tarjolla oli useampikin lupaava yritys, mutta lopulta Kreikan toimipisteen ansiosta Microsoftin myyntiorganisaatio valikoitui kohteeksi. Vuonna 2019 Mari pakkasi tavaransa ja seurasi Kreikan kutsua.

Kreikan auringossa oli hyvä olla ja noin vuoden työskentelyn jälkeen Ouro lähestyi Maria tarjouksella, joka vaikutti erityisen lupaavalta. Ourolla olisi tarjolla sekä HR- että myyntityötä sekä vapaus valita, miten työtä tekee, missä ja millaisilla painotuksilla. Mari tarttui tarjoukseen, ensin osa-aikaisena, mutta lopulta täyspäiväisenä, saatuaan MBA-opinnot päätökseensä. Vuodesta 2021 alkaen Mari onkin toiminut meidän HR- eli Human Relations sekä SoMe- eli Social Media -spesialistina. Vastuualueena ovat sekä henkilöstön asiat että sosiaalisen median suunnittelu ja sisällön tuottaminen.

Entäpä se lapsuuden haaveammatti? No, Ouro tavallaan mahdollisti senkin järjestämällä vuonna 2021 syysjuhlat, jossa teemana oli matkustaminen. Mari pääsi operoimaan juhlissa lentoemäntänä.

Ourolla työskennellessä Marilla on ollut mahdollisuus reflektoida omaa varsin hengästyttävää työ- ja opiskelu-uraansa ja opetella pysähtymään ja nauttimaan auringonlaskuista. Tästä Mari erityisesti Ourossa pitää. Työyhteisö pyrkii tukemaan tasapainoista suhdetta työhön sekä kannustamaan töissä jaksamiseen unohtamatta itsensä kehittämistä.

Vapaa-ajalla Mari harrastaa paljon liikuntaa. Liikunta on ollut se kantava voima, joka on auttanut Maria jaksamaan läpi raskaat työviikot, joiden päälle usein on vielä tulleet opinnot. Nyt, Ourolla ollessaan, liikunta edelleen on tärkeä osa arjen rytmiä, oli sitten kyse kuntosalista, pilateksesta tai ihan kävely- ja juoksulenkistä. Toinen todella tärkeä asia ovat läheiset. Marille on kertynyt vuosien varrella paljon henkilökohtaisesti tärkeitä kontakteja, joihin hän pitää aktiivisesti edelleen yhteyttä. Ystävien vierailut Suomesta, paikallinen verkosto Kreikassa sekä yhteydenpito omaan verkostoon ovat tärkeitä tasapainottavia tekijöitä, jotka auttavat rentoutumaan.

Mari on esimerkki siitä, että urapolku ei aina ole suora linja kohti yhtä unelmaa, vaan mutkitteleva polku risteyksineen, joista avautuu uusia mielenkiitoisia päämääriä. Varmaa on se, että jokaisella on polkunsa kuljettavana ja siksi on tärkeää yrittää nauttia matkasta, koska ikinä ei tiedä, mikä lopulta kenelläkin on se lopullinen päämäärä.

Edellinen artikkeli
Internetaikakaudelle syntynyt Lapin mies
Seuraava artikkeli
Productivity Paranoia